P8 kausi päätökseen pelien osalta
15.9.2020 19:41 Uutiset / -12 juniorit

P8 pojat pelasivat keskenäisen rästipelin

Viikko sitten uutisoitiin näin:
"Niin se vain on että Sepsin P8 joukkueet ratkaisevat tulevassa keskenäisessä ottelussa sunnuntaina kumpi pelaa tappiottoman kauden piirin P8 sarjassa"
Matsista tuli juuri niin tulinen, kuin osattiin arvatakkin. Vaikka keskenään pelattinkin, niin täysillä vedettiin. Peli kulki molemmilla joukkueilla varsin mukavasti, ja maalipaikoille ei millään tahdottu päästä. Kiitos koko joukkueen puolustamisen molemmissa päissä. Sepsi sininen kuitenkin aloitti maalinteon Aten tykittäessä vastustamattomasti ylänurkkaan. Siniset nostivat maalimääräänsä Niilon, sekä Luukaksen, ja Miskan maaleilla. Valkoinen kavensi Tuukan osumalla. Topias , ja Lenni N. tekivät maalit mieheen, ja Tuukka vielä toisen. Sepsi valkoinen tuli vielä vimmatusti takaa-ajoon, mutta eivät maalia lähemmäs päässeet. Lopputulos sinisille 5-4.
Hieno ja erilainen pelikausi takana. Otteluruuhkaa oli nähtävissä, kun kahta sarjaa + Energialiigaa pelattiin. Näiden kahden joukkueiden ottelusaldoja tarkasteltaessa näkyy että jotain on harkoissa oikeinkin tehty. Piirin P8 sarjassa molemmille joukkueille 10 peliä. Sininen voitti kaikki maalierolla 63-24. Valkoinen puolestaan otti voitot kotiin 9 kertaa ja kärsi kirvelevän tappion vain Sepsi sinistä vastaan. Maaliero 69-22. Yhteensä tehtiin 132, ja päästettiin 46. Luvut ovat vain lukuja. Taidon kehittäminen on edelleen ollut pääaineemme. Pelilliset asiat ovat tulevaisuutta, mutta kehittyvät kuitenkin automaattisesti itsekseen, kun omia päätöksiä saadaan peleissä tehdä. Tähän päivään mennessä joukkueelle on tälle kaudelle merkattu yht. 112 tapahtumaa. Määrä on melkoinen. Kiitos vanhemmat kun jaksatte Kuljettaa, Kannustaa ja Kustantaa !!!. Mahtavaa "tiimityötä" teette myös ottelutapahtumissa kioskivaunulla joukkueen varainhankintaan. Myös "sponssien" hankkijat ovat avainasemassa, kun katsotaan joukkueen tulevaisuuteen. Muutamat treenit on vielä jäljellä. On pienen preikin paikka, mutta katseet on jo suunnattu ensikauteen...


   
Lisää uutisia
-05 juniorit
«  Syyskuu   »
Kategoriat